Viola-koti vuoden 2020 Vastuullinen työnantaja

Viola-koti vastuullisena, luovana ja ennakkoluulottamana työnantajana

Saimme tunnustusta (Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskukselta) toiminnastamme toimia vastuullisesti ja ennakkoluulottomasti sekä toiminnastamme edistää erityistä tukea tarvitsevien työllistymistä jo useiden vuosien ajan.

Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskuksen (PAEK) työnantaja -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2018. Kilpailun kautta nostetaan esille yrityksiä, jotka ovat toimineet luovasti, vastuullisesti ja ennakkoluulottomasti sekä toiminnallaan edistäneet erityistä tukea tarvitsevien työllistymistä. 

Vuoden 2020 Vastuullinen työnantaja -kilpailuun osallistui tänä vuonna 11 työnantajaa. Tämän tittelin kanssamme jakavat kaksi muuta todella hyvää työnantajaa. HH-Kiinteistöpalvelut Oy sekä MKM-Tech Oy.

Tutustu lisää Vastuullinen työnantaja -kilpailuun täällä.

Monimuotoinen työyhteistö tuo lisäarvoa työhön

Olemme erittäin otettuja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön työntekijän tekemästä ilmiannosta, jonka ansiosta Viola-koti palkittiin.

Viola-koti on useiden vuosien ajan mahdollistanut harjoittelupaikkoja erityistä tukea tarvitseville, ja huomioineet heidät myös palkkatyösuhteissa. Viola-kotiyhdistys ry on yhteiskunnallinen yritys, jonka arvomaailma ja asenne ovat kohdillaan yhdenvertaisen työllistymisen puolesta. Viola-kodissa koko henkilöstö on monimuotoisen työyhteisön takana, ja erilaisuus nähdään positiivisena voimana. Työn tekeminen nähdään kaikille kuuluvana oikeutena.

 

Meillä on paljon kokemusta ja onnistuneita esimerkkejä henkilöistä, jotka olet tulleet meille esim. työkokeilujaksolle, johon he ovat päätyneet esim. kielitaidon puutteen, pitkäaikaistyöttömyyden tai muiden haasteiden vuoksi. Työkokeilujaksolla he ovat päässeet näyttämään sopivuuttaan alalle ja olemme järjestäneet heille mahdollisuuden opiskella ammattitutkinto tai osatutkinto esim. oppisopimuksella palkkatuen turvin. Näin me olemme saaneet uusia hyviä työntekijöitä erilaisiin tehtäviin.  Puhumattakaan siitä, miten hienoa on ollut seurata tämän yksilön kasvua ja itsetunnon kohentumista aivan uudelle tasolle!

 

Kehitys jatkuu

Vuosien varrella olemme huomanneet, kuinka koko henkilöstömme on poikkeuksellisen sitoutunutta ohjaamaan ja tukemaan erityistä tukea vaativia henkilöitä. Moni työntekijämme sanookin, kuinka hienoa on seurata erityistä tukea tarvitsevan henkilön kasvua ja itsetunnon kohentumista aivan uudelle tasolle.

Haluamme jatkossakin kannustaa palvelukorttelimme työntekijöitä jatkuvaan oppimiseen, luovuuteen ja vuorovaikutukseen. Tämä vaatii molemminpuolista vuoropuhelua luottamuksellisessa tympäristössä. Eikä tämä polku ole aina helpoin, yksinkertaisin, saati nopein. Siksi olemmekin Viola-kodissa otettuja tästä vuoden 2020 Vastuullinen työnantaja Pirkamaalla tittelistä. Teemme jotain oikein ja tulemme jatkamaan samaa rataa.

Käy lukemassa Viola-kodin blogista henkilökuntamme oma polku -kirjoitukset ja projektit, joiden ansiosta olemme tässä.

Takaisin