Vapaaehtoisen polku – Maijaliisa Mattila

Minun polkuni

Vanhana polut suoristuvat ja lyhenevät! Nyt ”lempipolkuihini” kuuluu matka Satamakadulta Pellavakotiin, tosin vain kerran kuussa. Olen elämässäni reissannut pitkin maailmaa ja asunutkin neljässä eri maassa, mutta 90-luvulla palasin Tampereelle. Kun poika oli aikuistunut ja kun jäin eläkkeelle vuonna 2007, huomasin, että aikaa on valtamerellinen… Heti en tajunnut, miten kuluvaista se on ja miten eläkeläisenkin kalenteri täyttyy. On konsertteja, elokuvia, luentotilaisuuksia, luontoharrastuksia, lukemista, kirjoittamista, yhdistyksiä ja matkustamista, mutta kiireestä en enää puhu. Olen tehnyt monenlaisia töitä nuoresta pitäen, mutta enimmäkseen opettanut yliopistoissa nuoria ihmisiä. Vanhuus rupesi kiinnostamaan, kun opetin Ikäihmisten yliopistossa, ja tietenkin oma vanheneminen tekee kokemusasiantuntijaksi. Minulla on sitä paitsi kolme mahtavaa, yli 90-vuotiasta tätiä. Jos pitkäikäisyys on geeneissä, taaperran Pellavakotiin vielä kauan…

En muista, onko näitä käyntejä ollut jo kymmenisen vuotta. Sain vinkin tähän puuhaan Mummon Kammarista. Minulle sanottiin, että etkö sinä, vanha kirjallisuuden opettaja, voisi muistella kirjojen kertomaa pellavakotilaisten kanssa. Tietysti, ajattelin. Niinpä moni kirjallisuuden harrastaja on tullut siellä tutuksi. Ja jos kirjat ovat unohtuneet, puhumme Elämästä, isolla alkukirjaimella. Siinä riittää

ihmeteltävää ja muisteltavaa. Kun tulin ensimmäistä kertaa, esiinnyin Kröönruuskana. Se on nimimerkkini murrepakinoitsijana. Mikä ilo oli, kun tapasin asukkaiden joukossa oman kylän ”tytön”. Tyttöydestämme oli kauan eikä hän pystynyt sairautensa vuoksi enää paljon puhumaan, mutko mää rupesi prohtaamaa Pori kiälel, ni voi mikä kimallus tuli häne silmiis! Se oli mee kummanki lapsuure kiält. Nimekseni jäi silloin Kröönruuska ja hyvä niin!

Ikä ja sairaudet haalistavat ja nakertavat meitä kaikkia, mutta ihminen säilyy siellä ytimessä loppuun asti. Sen koen jokaisella vierailulla ja ihailen paneutuvaa, lämminhenkistä henkilökuntaa. He ovat ymmärtäneet saman kuin runoilija Eeva Kilpi: ”Kaikkien näiden ryppyjen alla se olen minä!”

 

-Maijaliisa Mattila, Viola-kodin vapaaehtoinen

 

 

Kiinnostuitko vapaaehtoistyöstä? Tutustu toimintaamme ja arvoihimme täällä. Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi täyttämällä lomake, olemme Viola-kodista sinuun yhteydessä.

 

Takaisin