Viola-kodin ulkomaailmankirjeenvaihtaja – Tää on tätä…

TÄÄ ON TÄTÄ…

Vanha tuttu soitti ja noitui:  – Kyl tää on niin tätä! Hän sanoi, ettei hän edes lausu SEN nimeä, SEN, joka estää menemästä kylään, teatteriin, konserttiin… Kaupassa hän kertoi käyneensä kummallisiin aikoihin, jopa yöllä. Hän kertoi ostaneensa uusiseelantilaisen riistakäristyspaketin, kun piti ostaa suomalaista poroa. Mutta kun hengitys huurruttaa silmälasit ja maski tukahduttaa, niin ostoskärryyn lentää mitä sattuu!

 

Yhdessä huokailimme, että valoa on sentään tunnelin päässä, rokotukset tulevat. Taivaaltakin valoa alkaatulla entistä enemmän. Toivoa on! Minä olen patikoinut pitkinmaaseudunteitä, pulahtanut mökkisaunasta jäättömään järveen, vaeltanut Pyynikin rinteillä, ajatellut, että parin kolmen kuukauden kuluttua siellä kukkivat ensimmäiset sinivuokot.

Samalla mietin, että vaikeampiakin aikoja on koettu. Itse olen syntynyt jatkosodan viimeisenä talvena. Vanhempani olivat lähteneet hevoskärryillä kohti kaupunkia ja sairaalaa. Pimennys oli ollut täydellinen. Kengittämätön hevonen oli liukastellut matkalla. Alle 20-vuotias enoni oli siinä vaiheessa                                                        jo kaatunut Hangon rintamalla.

Moni asia on kehittynyt uskomattoman hyvään suuntaan. Terveydenhoito toimii. Voimme olla aika luottavaisella mielellä, vaikka ongelmat eivät koskaan maailmasta lopu, eivät edes silloin, kun  tämä nimeltä mainitsematon on talttunut. Tästäkin tulee historiaa.

Moni on myös oppinut katsomaan tarkemmin lähelle. Ainakin kaikki me vanhat. Kun kävelin metsätiellä, orava ihmetteli hidasta menoani, hippiäinen helisi kuusikossa, korppi selvitteli kurkkuaan ja kuulutti, että alue on hänen. Kukaan niistä ei murehtinut yhtään mitään. Yritin ottaa mallia.

 

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2021 kaikille teille,

Toivoo Maijaliisa

Takaisin