Opiskelu muistihoitajaksi – lähihoitajan ajatuksia muistisairaudesta

Muistihoitaja hyvän elämän tukijana

 

Olen Pilvi Pouhula 35 v ja työskentelen lähihoitajana Viola-kodin tehostetussa palveluasumisessa. Olen nyt saanut olla talossa kohta 5-vuotta.

Jo opiskelu aikana 2012 kun valmistuin lähihoitajaksi koin ensimmäisessä Hoidon – ja huolenpidon harjoittelu jaksolla omakseni heti ikäihmisten kanssa olemisen. Vaikka aikaisempaa kosketusta palvelutalo\ryhmäkoti maailmaan ei oikeastaan ollutkaan tuntui luontevalta keskustella heidän kanssaan sekä avustaa eri päivittäisissä toiminnoissa kuten peseytymisessä ja pukeutumisessa, ruokailu tilanteissa, lääkehoidossa sekä toiminnallisissa tilanteissa ja ryhmissä.

 

Ihmisen mieli ja elämän historia on mielenkiintoista

Tämän noin 5 vuoden aikana olen saanut kohdata Violassa mahtavia persoonia ja elämän tarinoita sekä olla lähellä ja mukana jokapäiväisessä elämässä niin arjessa kuin juhlassa, iloissa ja suruissa. Opin ikäihmisiltä joka päivä ja koen työpaikkani kannustavaksi ja monipuoliseksi.

Nyt viimeisen 1,5 vuoden aikana olen paljon työskennellyt Violan ryhmäkodissa aamuvuoroja tehden. Vuosi sitten syntyi halu\kiinnostus oppia lisää siitä, miten voisin\voisimme mahdollistaa ryhmäkodissa asuville muistisairautta sairastaville asukkaille rikkaampaa ja muistisairautta tukevaa arkea sekä tukea heidän läheisiään tähän uuteen vaiheeseen.

Näin kysyin työnantajalta olisiko mahdollista hakea muistihoitajaksi. Violassa on aina tuettu ja kannustettu lisä kouluttautumaan ja näin sain vihreää valoa, mistä olen kiitollinen.

Pääsin opiskelemaan muistihoitaja ryhmään, joka aloitti syksyllä 2020. Nyt olen opintojen loppupuolella kehitystehtävää vaille valmis. Opiskelu muistihoitajaksi on tuonut paljon lisää lähihoitajan työhöni. Ryhmäkodissa olen saanut katsoa asioita eri näkökulmista sekä saanut paljon lisää tietoutta ihmisen kokonaisuudesta, muistisairaudesta ja sen kanssa elämisestä.

 

Pohjalla suuri kunnioitus asukkaita kohtaan

Asukkaiden elämän historian tunteminen on suurin asia parempaan yhteyteen ja ymmärrykseen – on tärkeää nähdä ihminen sairauden takana koska muistisairaus muuttaa ihmistä ja persoonallisuuden osia ajan saatossa.

Yhtenä osana hoitoa on tietenkin muistitestien tekeminen hyvässä vaiheessa. Mitä aikaisemmin muistisairaus todetaan ja diagnosoidaan, sitä paremmin pystytään vaikuttamaan ihmisen hyvinvointiin ja tuleviin vuosiin.

Teen kehittämistehtäväni aiheesta: muistisairautta tukeva ja mielekäs arki ryhmäkodilla asuen. Olemme myös saaneet tiiminä miettiä pieniä uudistuksia yhteisiin tiloihin: miten saisimme vielä kodikkaampaa ja mielekkäämpää ympäristöä tuotua asukkaille.

Elämä on värikästä ja huumorilla maustettua, ryhmäkodilla ei ole kahta samanlaista päivää.

 

– Pilvi Pouhula / Viola-kodin lähihoitaja

 

Tutustu muihin Viola-kodin blogikirjoituksiin täällä. 

Takaisin