Omaisen mietteitä Viola-kodissa asumisesta

Vierailijasta pysyväksi asukkaaksi Viola-kotiin 

 

Isäni Simo Pärri asui leskenä iäkkääksi Tampereen keskustassa omassa asunnossaan, siivouspalvelut vain hankittiin avuksi. Päivittäiset pitkät pyöräily- ja kävelylenkit olivat tärkeitä liikunnalliselle Simolle. Kaupungin vanhuspalvelusta saatiin vinkkiä, että virkistystoimintaa on saatavilla lähellä Viola-kodissa. Viola oli tuttu meille jo vuosien takaa, kun isäni Helmi-sisar oli Violan ensimmäisiä asukkaita. Isä suostui kokeilemaan virkistystoimintaan osallistumista pienen suostuttelun jälkeen, ja siitä tulikin niin tärkeä viikottainen sosiaalinen tapahtuma, että muut menot järjestettiin sitten muina viikonpäivinä. Simo sujahti joukkoon, kiitos tietysti hyvän ryhmähengen. Simo kulki kävellen                                                  Violaan, sai pientä korvausta vastaan aamiaisen, lounaan ja                                                        iltapäiväkahvin ja ennen kaikkea virkeää ja iloista seuraa.

 

 

Pikkuhiljaa alkoi ilmetä terveydellisiä ongelmia, joiden takia kyseltiin Violasta mahdollisuutta muuttaa sinne ja muutaman kuukauden odotuksen jälkeen tulikin Niinalta toivottu yhteydenotto, että nyt olisi asunto tarjolla, jos vielä kiinnostaa. Ei tarvinnut kauaa miettiä, sovittiin Niinan kanssa tapaaminen ja asuntoon tutustuminen. Samalla käynnillä Simo allekirjoitti vuokrasopimuksen. Pidimme varmuuden vuoksi vanhan asunnon vielä varalla, jos Simo ei olisi viihtynytkään Violassa. Kävi kuitenkin niin, että Simo kotiutui Violaan asumaan tosi nopeasti. Kaksio tuntui kodilta, omat huonekalut, taulut, kirjat ja astiat, lasitetulla parvekkeella hän luki lämpimään aikaan aamulehtensä. Keittiössään Simo kokkaili aamupuuronsa ja keitteli itse kahvinsa kunnes tarvitsi enemmän apua päivittäisissä puuhissa, jonka jälkeen mukava ja avulias henkilökunta teki kaiken tarvittavan.

 

Hyvä hoitaja tärkeä osa onnellista elämää

Jokaiselle nimetty omahoitaja tunsi asukkinsa tarpeet ja kiinnostuksen kohteet. Simolle osui aktiivisesti pyöräilyä harrastava Janica ja sattumalta tuli puheeksi, että Simo oli nuorena Suomen parhaita kilpapyöräilijöitä. Janica järjesti silloin jo pyörätuolissa olevalle Simolle mieluisen retken Pyynikin ajoja katsomaan, nuoremmat pyöräilijät kävivät tervehtimässä ja esittelemässä nykyajan kilpapyöriä. Pyöräilijät lahjoittivat Simolle saamiaan palkintoja ja ne saivat paikan lempituolin viereisellä pöydällä, käden ulottuvilla.

Hyvä palvelu Viola-kodissa takasi toimivan arjen

Violassa kului kaikkiaan viitisen vuotta, päivittäin ruokailu upeassa ravintolassa, jossa on kankaiset pöytäliinat ja tuoreita kukkia pöydässä. Ruoka on monipuolista, maukasta ja terveellistä, lämpimien vaihtoehtojen lisäksi salaattivalikoima. Päivittäin on tarjolla proteiinipitoinen rahkajälkiruoka ja marjakiisseli. Simo nautti aina ruoan päälle kahvia.

 

Violassa oli paljon vapaa-ajan ohjelmaa, kuntosali, vesi- ja tuolijumppaa, tietokilpailuja, miesten kerho,  musiikkiesityksiä ja paljon muuta. Vuosittaiset juhlapäivät vietettiin ruokasalissa, tärkeimpänä Itsenäisyyspäivä, silloin Simo ja muut mies- ja naispuoliset veteraanit olivat kunniavieraita. Naisilla juhlapuvut, miehillä tummat puvut ja kaikilla prenikat. Kuultiin puheet, nautittiin juhlakahvit leivosten kanssa ja kuohuviinit, mieskuoro esiintyi. Satavuotisjuhlat ovat jääneet parhaiten itselleni mieleen.

 

Violan sijainti on ihanteellinen, lähellä keskustaa, silti poissa liikenteen melusta. Violalla on oma sisäpiha, jossa lämpimään aikaan sai nauttia musiikkiesityksistä, teemajuhlista ja tietenkin Orvokin nimipäivästä. Violassa yhdistyi isän kaipaama yksityisyys ja yhteisöllisyys sopivassa suhteessa ja jatkuvasti saavutettavissa oleva apu ja huolenpito teki asumisesta turvallista ja myös me omaiset pystyimme käymään siellä milloin tahansa omilla avaimillamme. Henkilökunta tervehti aina ohikulkiessaankin ja milloin tahansa saatoimme kysellä huolenpitoon liittyvistä asioista.

 

Silloin kun isäni Simo Violaan muutti, hänelle luvattiin, että Violasta ei tarvitse koskaan muuttaa pois, se on loppuelämän koti. Niin sitten kävikin, isä nukkui pois 97-vuotiaana omassa vuoteessaan omaisten ja omahoitajan saattaessa. Omahoitajat Janica ja Minna tulivat myös hautajaisiin, näin Violassa on tapana jättää hyvästit.

 

Sydämellinen kiitos Violan henkilökunnalle ja johdolle, joka luo edellytykset sekä henkilökunnan että asukkaiden hyvinvoinnille.

 

Marja Pärri

Takaisin