Oma polku – Birgit Lindstrom-Teppola

Olen Birgit, äiti ja mummu.

Vuonna 1998 oli Aamulehdessä työpaikkailmoitus, Viola-koti etsi hoitajia juuri valmistuvaan palvelutaloon. Laitoin hakemuksen ja ajattelin, että ei ehkä ole mahdollisuuksia koska asuin Orivedellä ja minulla oli virka Oriveden kaupungilla. Onni kuitenkin potkaisi ja vuodesta 1999 1. tammikuuta olen ollut työssä Viola-kodissa. Siis 21 vuotta aivan kohta.

Olen koulutukseltani kotihoitaja, olen valmistunut 1994 joulukuussa, seuraavana vuonna muuttui nimike. Koulutuksessani oli lääkeoppia, lääkelaskentaa ym. aineita, joita on nykyistenkin hoitajien koulutuksessa. Olen aina ollut ylpeä koulutuksestani ja saamastani valmiuksista. Olen tosin sitä mieltä, että myös elämänkokemuksella on oma osansa. Äitinä ja mummona vanhustyötä olen tehnyt 30 vuotta sekä saanut erilaisia täsmä- ja syventäviä koulutuksia. Itsenäisesti olen suorittanut tuntevahoito koulutuksen ja ryhmänohjaaja koulutuksen. Vanhustyön erityisammattitutkinto on kattavin työnantajan tarjoama koulutus.

Olen saanut tehdä useita eri työnkuvia. Kolmivuorotyötä tein alkuvuosina sekä palvelutalon että ryhmäkodin puolella. Olen ollut ryhmäkodin vastuuhoitaja, jolloin vastuullani oli arkipäivän töiden sujuminen. Se aika n. 7 vuotta oli todella antoisaa ja palkitsevaa. Sain mahtavia ystäviä omaisista, jotka vieläkin kuuluvat elämääni. Sinä aikana kasvoin työntekijänä ja ihmisenä valtavasti. Olen kiitollinen siitä, että minuun luotettiin ja sain työn hoidettavakseni. Olen myös ollut kotipalvelun tiimissä, jossa perinteinen kodinhoitaja sai tehdä koulutuksensa mukaista työtä. Ympärilläni on aina ollut mukavia ja erilaisia ihmisiä. Se on työn suola ja sokeri. Työssä täytyy olla sopeutuvainen, koska asukkaammekin ovat persoonia, joiden elämänkokemusta ihailen ja kunnioitan.

Työmatkani Viola-kodissa on ollut antoisa ja olen aina saanut käyttää omia vahvuuksia työkseni. Alusta alkaen olen hoitanut talon kukkia sekä ulkona että sisällä ja huolehtinut vuoden kierrosta somistein. On vaihdettu lamppuja, avattu viemäreitä, kiinnitetty tauluja ja verhojen koukkuja. Viritetty joulua, juhannusta, pääsiäistä ym. aidosti sydämellä ja positiivisella mielellä. Tietotekniikka kuuluu isona osana työhöni, se on apuväline jota en hallitse, mutta työkavereiden avulla selviän kyllä. En vierasta mitään työtä. Olen sellainen, että yritän tehdä monenlaisia juttuja. On tässä matkanvarrella niin hoidettu, hoivattu, kuivattu, pesty, ruokittu, siivottu, silitetty, laulettu, naurettu ja itketty.

Kuten voitte todeta, olen saanut tehdä kaikkea mahdollista ja välillä mahdotontakin. Olenkin kiitollinen ja vahvasti sitä mieltä, että vanha sananparsi: ”niin metsä vastaa, kun sinne huutaa” pitää paikkansa. Jos olet joustava, niin sinullekin ollaan joustavia.

Kun sairastuin Ms-tautiin, huomioitiin se työtä keventäen ja työnkuvaa muuttaen, jotta jaksan olla työelämässä vielä pitkään.

Tänä päivänä saan tehdä unelmatyötä, suunnitella esteettisiä elämyksiä asukkaille, niin somistaen kuin juhlien ja tapahtumien merkeissä. Vedän kerhoja ja järjestän retkiä. Toimin ravintolassa tarjoilijana, tuoden näin päiviini erilaisia tapahtumia. Voin sanoa, että teen itselleni tärkeää ja mielekästä työtä. Joskus kaipaan hoitotyötä, ihan siihen perustyöhön, mutta ei kroppani sitä jaksaisi, vaikka pään tekisi mieli.

Vanhustyö on vienyt sydämeni. Tästä työstä ja tästä talosta lähden eläkkeelle, jos niin on tarkoitettu.

 

Kurkkaa täältä myös muut oma polku -tarinat

Takaisin