Mistä ovat lojaalit ja sitoutuneet hoitajat tehty?

Tietenkin turvallisuuden tunteesta, ammattitaidosta ja halusta tehdä juuri tätä työtä, juuri tässä paikassa. 

Miten takaamme äsken mainitut asiat henkilöstöllemme? Tätä kysymystä lähti miettimään Viola-kotiyhdistyksen lähihoitaja ja työsuojeluvaltuutettu Marjo Lunden. Lopulta hän tuli tulokseen, että kaiken on lähdettävä ruohonjuuritasolta. Marjo on työssään kouluttanut uusia hoitohenkilökunnan osaajia sekä nähnyt kuinka yksi oppii kuuntelemalla, toinen lukemalla ja kolmas tekemällä. Myös perehdyttäjissä on eroja. 

”Kun uusi ihminen tulee meille Violaan, vastassa on aina oma perehdyttäjä, joka tietää ja tuntee talon tavat.  Kaiken oppiminen vie aikaa eikä ole mielekästä opetella kaikkea ulkoa. Mietin tätä reilu vuosi sitten kurssilla, jossa tapasin Pirkanmaan alueen opetuspäälliköitä. Nyt kun yhä suurempi osa hoitajien koulutuksesta siirtyy työpaikoille, kunnollinen perehdytys on entistäkin tärkeämpää. Työhyvinvoinnin kannalta hyvä perehdytys on pohja, jolle kaikki rakentuu. 

Violassa olemme ottaneet huiman digiloikan, joten mietin, kuinka saisimme kaiken tiedon nettiin, jokaisen työntekijän ja opiskelijamme ulottuville, aina tarpeen mukaan oikeaan aikaan. 

Vastauksen tähän toi Vuolearning, jonka monipuolinen ja helppokäyttöinen alusta tuli juuri koekäyttöön Violassa. Sama laaja perehdytysmateriaali on jokaisen meillä työskentelevän käytössä vain klikkauksen päässä puhelimella, tietokoneella tai tabletilla. Yksikkökohtaisia, juuri heidän tehtäväalueeseensa soveltuvia osia, on myös saatavilla. Kuvat, videot ja linkit elävöittävät tekstejä. 

Mielenkiintoisin puoli on interaktiivisuus eli voimme seurata käyttäjäkokemuksia ja palautteen ansiosta kehittää perehdytystä nopeasti tilanteen mukaan. 

Tämä on ainutlaatuinen tapa tuoda materiaali kaikkien ulottuville ja irrottaa aikaa keskusteluille, arvioinneille ja yhteiselle kehittämiselle. Tässäkin asiassa Viola kulkee edelläkävijänä!”, kertoo Marjo.  

Uskallamme väittää, että Marjon johdolla tekemämme työn ansiosta olemme pian yksi Suomen parhaimmista työhön perehdyttäjistä! 

 

Tutustu Viola-kodin muihin blogikirjoituksiin täällä.

Takaisin