MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ

Pitkästä aikaa oli kunnon talvi!

 

Halukkaat ja kyvykkäät pääsivät hiihtämään ja luistelemaan ja kävelemään jäällä. Minulle riitti tuo jälkimmäinen. Ja mikä ihanuus oli suojan jälkeen tullut hankikanto! Lumen päällä saattoi kävellä kuin kadulla. Ei käynyt niin kuin vuosia sitten, jolloin minulla oli kissa. Se livisti kerran metsään omille teilleen. Kissaa hanki kannatteli ja se pinkoi vaivattomasti kauemmas ja kauemmas. Joskus se pysähtyi katsomaan taakseen ja mielestäni nauroi, kun minä kahlasin perässä ja upposin joka askelella. Kiinni sain!

Pitkästä aikaa tein myös jäälyhdyt ovipieleen ja huomasin, että tämä ”kansanperinne” on joillekin jo outo. Muuan naapuri ihmetteli, mistä olen moiset hienot lasimaljakot löytänyt… Jotkut kekseliäät ja viitseliäät tekivät hienoja värillisiä linnojakin jäädyttämällä värjättyä vettä pahvitölkeissä. Yksi upea rakennelma kimmelsi Aleksanterin kirkkopuistossa, Kalevan kirkon lähellä toinen.

Sitten tuli Föhn-tuuli ja lämpöaalto, monen mielestä liian aikaisin. Se toi jo kiurujakin eikä vielä voi uskoa, että nyt olisi vain ”kuu kiurusta kesään”. Erään vanhan haavan oksalta kuulin vaalearintaisen takkutukan pontevan liverryksen. Se tapahtui helmikuun viimeisenä päivänä Tottijärven takamailla. Tarkempi tutkimus osoitti, että se oli töyhtötiainen, korea punkkari. Ne ovat vähentyneet kuten kuusi- ja hömötiaisetkin, jotka tarvitsisivat vanhoja metsiä. Talitiaiset ja sinitiaiset voivat pulskasti. Ne hyötyvät paljon talviruokinnasta.

Pyhäjärven jäästä sanotaan, että jossain se on paksua, jossain ohutta. Niinpä jätin potkukelkkani varastoon, pysyin rannalla ja lausuin mielessäni Lauri Viidan runoa Kevät:

Räntäseula seudun päällä,

saappaan alla lotinaa,

lantajuova järven jäällä

– kesä tulee, ihanaa!

 

Terveisin Maijaliisa.

 

Tutustu Viola-kodin muihin kirjoituksiin täällä. 

 

 

Takaisin