Työkaluja ennakoivaan ja tavoitteelliseen työskentelyyn luustoterveyden parissa

Viola-kodiyhdistyksen fysioterapeutti Heli Salapuro kävi luustohoitajan täydennyskoulutuksen.

 

Suomessa arvioidaan tapahtuvan vuosittain 30 000–40 000 luunmurtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen. Tarvetta luustohoitajille siis on.

 

Kertoo fysioterapeutti Heli.

 

Mitä hyötyä koulutuksesta oli Viola-kotiyhdistyksen fysioterapeutti Heli Salapurolle sekä asiakkaillemme? Heli kertoo koulutuksesta alla olevassa blogitekstissä.

 

Mistä kaikki lähti?

Aloitin tammikuussa 2020 Arcadan järjestämän terveydenhuollon ammattilaisille suunnatun luustohoitajan täydennyskoulutuksen. Koulutuksen suunniteltu kesto oli puoli vuotta, mutta koronan vuoksi osa koulutuksesta siirtyi syksyyn ja kurssin päätös viime vuoden marraskuulle. Koulutus toteutettiin työn ohella niin, että lähiopetusta oli kaksi päivää kuukaudessa, joiden sisältö oli koostettu eri ammattilaisten pitämistä luennoista.

Luustohoitajan täydennyskoulutuksessa perehdytään luustoterveyteen, osteoporoosiin, osteoporoosiperäisiin murtumiin ja kaatumisen ehkäisyyn sekä niihin liittyviin trendeihin. Koulutuksen tavoite on antaa työkaluja ennakoivaan ja tavoitteelliseen työskentelyyn luustoterveyden parissa sekä valmiuksia kehittää osteoporoosin varhaista toteamista. Olemme toinen ryhmä, joka valmistuu luustohoitajiksi tällä koulutuksella. Suomessa arvioidaan tapahtuvan vuosittain 30 000–40 000 luunmurtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen. Tarvetta luustohoitajille siis on.

 

Täydennyskoulutuksen myötä Viola-koti saa oman toimintamallin riskien pienentämiseen

Toimintamallin ansiosta pystymme tunnistamaan osteoporoosin riskissä olevia tai osteoporoosiin sairastuneita asiakkaita, miten tukea heitä sekä murtumien ennaltaehkäisyssä että kokonaisvaltaisen hoidon toteutuksessa perusterveydenhuollon rinnalla.

Koulutus on syventänyt sekä laajentanut tietämystäni luustoterveyteen ja osteoporoosiin vaikuttavista tekijöistä, jolloin fysioterapeuttina pystyn huomioimaan luustokuntoutujan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

Olen käyttänyt oppeja hyväksi ennen kaikkea kartoittaessa esim. uuden asiakkaan toimintakykyä tai kaatumisen jälkeistä tilannetta siltä kantilta, että onko diagnosoitu osteoporoosia ja jos on niin kartoittanut onko huomioitu oleellisimmat asiat. Ja jos ei ole diagnosoitu niin kartoittanut, että onko mahdollisia riskitekijöitä. Ja sitten ihan ohjannut luustoa vahvistavaa ja kaatumisia ehkäisevää harjoittelua.

 

-Heli Salapuro / Viola-kotiyhdistyksen fysioterapeutti

Tutustu Viola-kotiyhdistyksen hyvinvointia lisääviin palveluihin täällä. 

Takaisin