Kirjootelma kotopitäjästä

Miltä tuntui lähteä tutkimaan maailmaa nuorena miehenä 1900 -luvun puolessa välissä? Tai miltä näyttivät häät Etelä-Pohjanmaalla nuoren miehen silmistä? Omaa tarinaansa teille avaa Heino Mantela, Heino on syntynyt Kortesjärjellä 1938. Hän on kuuluisa siitä, että kirjoittaa tarinoita elämästään vahvalla Pohjanmaan murteella.

 

Mistäkö kotoosin?

Kun kotopitäjäni ei aina oo tarinnu leipää ja hyyryä omilleen, niin oli lähärettävä kikkiviaroolle eremmäs ja elantoansa ettimään. Aina siältä on lähretty, kuka minnekin. Osa meni Ameriikkaan asti, jokku lähti sotimista oppimaan Saksaan aatteenpalo rinnas, joirenki rintaa korvensi näläkä. Näitä aikoja myähemmin lährettiin Vaasaan Römperille, jota sanottiin Kortesjärveläästen Ameriikaksi. Mun vuaroni tuli lähtiä heti ku lusikka oli saatu pappilan sianpöntööstä, elikka kun rippikoulu oli suoritettu. Etelän suurista maali -ja kivikylistä uskoon mahrollisuuksia löytyvän, varsinkin jos ei kovin kranttu olisi, eikä ihan patruunan paikkoja havittelisi.

Ihmisiä oli paikoon tungokseen asti, paikallisten lisäksi oli jos jonkinlaasta veren ja junan tuamaa kulukumiästä. Mutta aina sitä yksi pohjalaanen sakkii mahtu. Mikä lie kunkin kulunpäälle pannu, oli maakunnasta, jos toisesta. Mutta on se vaan sellaasta, jotta jos kysytään ”Mistä soot kotoosin” Niin olkoon kysyjä sitten viranomaanen tai joku muu asiasta kiinnostunu, niin aina sitä ryhti paranoo, ja rinta nousoo kaarelle, kun pääsöö sanomaan, jotta eteläpojojanmaaltahan minä!

”Komiaa tuloo oltua, ku muistaa mistä on kotoosin”.

Ei sitä trenkää eres trossaalla, son niin ittestänsä selevää. Savolaanen tuntoo jo alemmuutta, kun se kattoo peilihin. ”on suasitus olla etelän pohojalaanen”

Notta minäkö se pohojalaanen sitten on? No kyllähän sinä sen tiärät, mutta kun tätä pränttiä lukoo joku muukin, niin pitää mun tuara asiaa vähän tykö. Solis kovin monikloppiinen juttu, mutta jos vähän päältä kraapasen. Pohjalaanen on suora luantoonen, rehellinen ja reiru, se seisoo sanojensa päällä, vaikka olis teheny ittellensä huanonkin ratkaasun. Kun toiset tekoo kauppakirjoja, ja kraapustaavat jos jonkinlaasia paperia, niin useemmiten riittää pohojalaaselle, kun paiskatahan reirusti kättä. Toisaalta se on kova uhoamaan ja kovasti on ylypiää sorttia.

Pohojalaasen kunnia on araka asia, josta täs klyhyt esimerkki. Ennen ku lähärettin häihin, niin tällättiin juhuluapuukkoo eli kaks neuvoonen lonkalle ja kokeeltiin, jotta se lähtöö heriästi tuppesta, sillä tappelu oli taattua huvia joka häis. Niin soli nykkin, ensin syätiin ja sitten juatiin omat ja häätaloon jumiset. Niin oltiinki valmihit haastamaan riitaa. Eikä sinä palio tarvittukaan, sen tähärenhän tänne oli tultu. Ensin ruamittiin paliahin nyrkkiin, jokku haki jo airaksia, ja ruivettiin sivaltelemaan puukolla. Eikä siinä raavasten miästen trengänny kauvaa nujuuttaakkaan, ku rumihia oli jo isoo kasa. Yksikin isä etti poikaansa ja sanoo, jotta ”tuosha se meirän poika makaa, mutta siitä oon ylypiä, jotta se on päällimmääsenä”

Terveesin Heino Mantela

Takaisin