Kirjootelma kesäpäivästä

Miltä näyttää kesäpäivä Kortesjärvessä vuonna 1944 kuusi vuotiaan pojan silmin? Yhtä kesäistä lapsuuden päiväänsä lähti muistelemaan Heino Mantela. Heinon kirjoituksia on julkaistu Kortesjärven Sanomissa useita, hän onkin kuuluisa siitä, että kirjoittaa vahvalla lapsuudesta tutulla Pohjanmaan murteella. Alla yksi hänen monista värssyistä ”vesimylly”.

 

VESIMYLLY

Meillä oli separaattori, jonka kyljes luki MILKA, vaikken minä lukia osannukkaan, kun mun pitääs mennä kouluun vasta tulevana syksynä.

Kersakkin sai veivata sepraattoria, kunhan malttoovat pyärittää ihmisiksi, ei liian kovaa, eikä liian hiliaakaan, muuten kerma ei eroottuusi.

Toisesta tuutista tuli kermaa ja toisesta lorisi kurria, elikkä kuorittua maitua. Kurria ei saattanut juara, se oli aika pahan makuusta, sitä laitettiin kropsu ja lättytaikinaan.

Se olikin sitten juhualapäivä kun äitee paistoo kropsua taikka lättyjä. Kropsua olisinki syäny vaikka vattansa kipiäksi, mutta äitee sanos jotta, ”kyllä se ny pisaa, ei oo terveellistäkään trumpata ylettömästi, menöö sualet tukkoon ja joutuu menöö lääkärille, johona se pistää sormet kurkkuun, jotta joutuu oksentamaan kropsut tunkiolle”.

Vaikka kyllä me arvattiin, ettei se ihan niin ollu, kropsua ei vaan räkänny enempää, jotta sitä olis jääny vähän huamiseksikin. Perunoota kyllä riitti, kun niitä sai omasta piänestä pellosta navetan takaa. Välilllä keitettiin mannankryynivelliä ja toisinaan hernesoppaa, johona oli valakoosia fläskinpaloja. Minä en olisi syänyt sitä suinsurmin, mutten tohtinu palio irvistellä, syötävä oli vaikka pitkin hampahin. Silloon mahat tuntu täyttyvän vähästäkin ja tahto tulla vaan kiirus ulkohommiin.

Illalla äitee katteli ottanahka krutus mun housujani ja ihimettelöö, jotta ”mihnä tua poika on saanu nuan tohjoksi, vaikka vasta menneellä viikolla ne paikkasin persualta ja molemmilta poloviilta. Ei tuolla kläpillä kestä eres hirvennahkaanen persekkään, joko sitten vanhasta puserosta tehryt housut, pitää kattua löytyyskö joista sais koppulootua tualle housut”.

Seuraavina päivinä ompelukones siksutteli vähänpäästä, muttei mulla ollu aikaa kiinnostua mitä sinä neulottiin, mulla oli tärkiämpääkin tekemistä. Sillä kevät oli sulattanut Rännäliojan päältä lumet ja vesi virtas aivan vapaasti isoos ojas. Vettä oli niin palio jottei yli jaksannu hypätä, ei ainankaa ilman seivästä, sitäkään en ruvenny kokeelemaan.

Mulloli hiano suunnitelma vesimyllystä, joka oli miälestäni parasta pykäällä tuahon ojan soukeempaan kohtaa, johona vesi virtas kaikista nopiampaa, ja niin pyärittääs myllyn ratasta kiukkuusesti. Etukäteen olin jo kattellu myllyntekovärkit Ylisen-Jussin tyhjästä luhtalarosta. Siältä raahasin kaksi ovipölkkyä niskooksi ojan yli ja päälle irtonaasia laattialautoja samasta larosta. Olis Jussi pitänyt mulle aikamoosen träningin, jos se olis tiännyt mun lauta evakoonnista.

Siitä tulis komia mylly, kunhan viälä tekisin siihen vesirattaan ja siihen sitten aksilan. Minä rustasin puaris myllynratasta, kun äitee huuteli mun tupaan. Mä säikährin, josko äitee olis hoksannu mun myllynteko touhuni, ja saisin sitä kuulla huutia. Äitee seisoo keskellä tuvan laattiaa ja komentaa mua seisomaan lavittalle ja sanoo ”Riisuppas nua tserus jaloostas ja kattotaan kuinka ne sopii”. Kiskon housuja jalakaani ja imehtelin niiren outua vehriääsen ruskiaa färiä, johonka äitee jotta ”Ne on tehty sotaväen vanhasta teltasta, kunei muutakaan ollu.” Henkselit oli tehty samasta kankaasta ja neulottu takaa kiinni, eres oli knapit, julupis ei ollu knappia ollenkaan, siinä oli vaan neulos jätetty auki. ”No koitas ny kävellä, että miltä ne oikeen tuntuu”. Aikamoosta suhinaa ja suihketta ne piti, kun minä koitin kävellä, mutta olihan ne kumminkin uuret housut.

 

-Heino Mantela

Käy tutustumassa muihin Viola-kodin blogikirjoituksiin täällä.

Takaisin