Asukkaan oma polku – Atso

Vanhempani ja heidän tarinansa

Isäni kävi poikavuosinaan Amerikassa ja hän työskenteli siellä 2,5 vuotta. Kun hän palasi takaisin Suomeen, isäni tapasi karjalasta tulleen äitini ja he menivät naimisiin. Äitini sai 500 hehtaaria maata ja siitä tuli maapaikka, johon alettiin rakentamaan kotia.

Koska töitä ei ollut lähti isäni takaisin Amerikkaan ja lähetti sieltä äidilleni rahaa tonttia varten. Kun isäni palasi takaisin oli talo ja tontti Kihniössä valmiina. 9kk myöhemmin syntyi heidän ensimmäinen lapsensa. Lopulta meitä oli 9 lasta, seitsemän poikaa ja kaksi tyttöä. Itse synnyin vuonna 1931.

 

Isäni rooli elämässäni

Pienestä pitäen koin isäni erinomaiseksi. Isälläni oli aina antaa lapsille aikaa, teimme yhdessä paljon. Perheessämme töitä ei vieroksuttu, opimme isäni kanssa tekemään töitä pienestä pitäen. Maalla työkoneita ei ollut, joten työ oli fyysistä. Kun puu kaadettiin, kammettiin käsin juuret. Sellaista se oli.

Mulla on ollut hyvä isä ja lapsuus. Ja muistan, kuinka nuorena vietettiin isänpäivää ja hommattiin kahveet isän sänkyyn. Isompinakin tehtiin näin ja kerättiin pihakivikosta kukkasia. Isää kunnioitettiin samalla tavalla kuin äitiä. Näin me teimme jo ennen kuin isänpäivä rantautui Suomeen. Kunnioitimme perinteitä, joista yksi oli kirkossa käynti.

Myös ikäviä asioita sattui. Kaksi vanhempaa sisarustani kuoli tapaturmaisesti ja yksi kuoli rokkoon. Yksi kuoli sodassa ja nyt meitä sisaruksia on jäljellä enää kaksi.

 

Oman polun löytäminen

Muutin itse pois Kihniöstä Tampereelle töiden perässä. Tampereelle tulin vain pienen matkalaukun kanssa. Minulla oli kunnolliset elämäntavat ja elätin itseni rehdisti. Lopulta asetuin asumaan poikamiespoksiini Tampellaan. Muistan, ettei asunnossa ollut keskuslämmitystä ja asuntoa lämmitettiin puilla.

Haluisin itselleni vaimon ja perustaa perheen. Lopulta tapasin vaimoni ja menimme naimisiin, kun olin 22-vuotias ja sain kaiken tämän. Vaimoni oli luonteeltaan iloinen ja se sama iloisuus tarttui myös siihen ujoon poikaan, joka olin. Tanssimme ja pidimme paljon hauskaa.

Tulin isäksi 27-vuotiaana. Muistan kun näin ensimmäistä kertaa esikoiseni, kyllä se oli kuin nukke. Isyys on ihmeellinen juttu, se miten se mullistaa koko elämän. Olen kyllä tyytyväinen isä ja ylpeä lapsistani. Annoimme lapsillemme hyvät lähtökohdat ja annoin itsekin lapsilleni aikaa, kuten isäni antoi meille.

Nykyään olen isä, isoisä ja isoisoisä. Ja olen koittanut antaa kaikille sitä samaa rakkautta, jota itse sain lapsena.

 

Atso / Viola-kodin asukas

 

Lue lisää oma polku kirjoutuksia täällä. 

Takaisin