Juice Leskinen halusi kirjastonsa säilyvän yhtenäisenä kokonaisuutena ja lahjoitettavan Viola-kodille hänen kuolemansa jälkeen. Tämä toteutuikin Reino & Aino Kotikenkä Oy:n avulla – yhtiö osti kirjaston ja lahjoitti sen Viola-kotiyhdistykselle v. 2009. Kirjat sijoitettiin vuonna 2011 valmistuneeseen Pellavantorin juhla- ja kokoustilaan, joka sai nimekseen Juicen kirjasto. Sen logon on suunnitellut Leena Järvinen.

Juicen kirjasto on avoinna sopimuksen mukaan. Siellä on istumapaikkoja 45 asiakkaalle. Tilassa järjestetään erilaisia kokouksia ja juhlia, joissa voidaan tarjoilla pientä suolaista ja makeaa. Mikäli tilaisuuden yhteyteen halutaan ruokailu, voidaan se järjestää Pellavantorin toisella laidalla sijaitsevassa kahvila & ravintola Willa Violassa.

Juicen kirjastossa on erinomaiset äänentoistolaitteet, videotykki ja valkokangas. Siten myös pienempien konserttien järjestäminen onnistuu mainiosti. Erilaiset, teemaan sopivat kirjallisuus- tai runoillat ovat myös olleet suosittuja.

Esittelemme mielellämme kirjastoa. Kirjoja voi katsella, mutta niitä ei valitettavasti voi lainata.

Kokoushinnasto

  • Kahvi, makea tai suolainen kahvileipä 10,-/hlö
  • Kahvi, makea ja suolainen kahvileipä 12,-/hlö
  • Kokoustilavuokra 25,-/h
  • AV-välineiden vuokra 15,-/kerta
  • Esittelyt sopimuksen mukaan

Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Juicen kirjastossa on B-oikeudet.

Tutustu myös Juicen Tampereeseen osoitteessa www.raitit.net/juice
Juicen kirjasto Facebookissa, tutustu tästä!

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous – palvelemme teitä mielellämme!

Juicen kirjasto
Pellavantori 2 B
33100 Tampere
p. 03 3141 5374
juicenkirjasto@viola-koti.fi

Löydät meidän Oiva-raportit täältä hakusanalla Juicen kirjasto.